Tietokirjat
3. luokka
Voit lukea listalla olevilta kirjailijoilta myös jonkin toisen kirjan.

Björn Bergenholtz: 25 kalaa - joko tunnet?
Pohjolan vesien asukkaat uivat pienten lukijoiden ulottuville tässä herkullisen retrotyylisessä luonto-oppaassa. Jokaisesta mökkirannasta tutut järvikalat, Itämeren erikoisemmat asukkaat sekä pohjoisten valtamerivesien lajit esiintyvät mestarikuvittaja Bergenholtzin herkullisen perinteikkäissä, havainnollisissa ja helposti ymmärrettävissä piirroksissa. Tämän kirjan avulla on helppo tunnistaa, mitä onki, uistin tai katiska antaa saaliiksi, tai mitä kaloja uimalaiturin ympärillä lipuu. Eivätkä kaupan kalatiskin erikoisemmatkaan antimet jää vieraiksi.
Kuva: Karisto

Giles Chapman: Kilpa-auton ohjaimissa
On kilpailun ensimmäinen päivä ja sinun ajovuorosi! Kiristä turvavyöt ja aja paalupaikalle lähtöruudukkoon. Opit hallitsemaan lentävän lähdön, ajamaan mutkat vauhdikkaasti, ohittamaan muita ja voittamaan kilpailuja. Teoriatunneilla opit kaiken tarvitsemasi kilpa-autoista ja kilpailujen säännöistä. Saat myös asiantuntevia vinkkejä, joiden avulla sinusta tulee huippukuljettaja. Kirjassa esitellään myös kuuluisien urheiluautojen, NASCAR-voittaja-autojen ja legendaaristen FI-autojen saavutuksia ja salaisuuksia.
Kuva: Alfamer

Laura Cowan: Kuukirja
Tervetuloa tutustumaan Kuuhun - kuupölyyn ja kuukaneihin, juustoon ja astronautteihin, syvällisiin ajatuksiin ja rohkeisiin suunnitelmiin. Tuhansien vuosien ajan ihmiset ovat katselleet Kuuta ja yrittäneet ratkoa sen salaisuuksia. Nyt voit seurata sen historiaa aina antiikin legendoista teleskoopin keksimiseen ja avaruuskilpaan asti sekä pohtia kuulentojen tulevaisuutta. Kuukirja esittelee Kuun, siihen liittyvät uskomukset, Kuussa käyneet astronautit ja paljon muuta kiehtovan kuvituksen ja informatiivisen, helposti lähestyttävän tekstin avulla.
Kuva: Karisto

Carlos da Cruz: Päivä maapallolla: koulussa (sarja)
Huikean havainnollinen ja värikäs tietokirja esittelee kymmenen lasta, joiden huoneeseen ja koululuokkaan lukija pääsee kurkistamaan. Ruoka, harrastukset, koulutarvikkeet ja muut arkiset esineet ovat kaikilla hiukan erilaisia. Esimerkiksi japanilaistyttö Eiko pitää lemmikkinään sarvikuonokkaita ja nukkuu yönsä tatamilla huoneensa lattialla. Koulureppuunsa hän pakkaa joka päivä mukaan omat syömäpuikot, pöytäliinan sekä hammasharjan.
Kuva: Karisto

Katie Daynes: Ihmeellisten ilmiöiden käsikirja
Ihastele ilmiöitä,
ole täpinöissäsi tieteestä, tutki ja tee kiinnostavia kokeita! Selkeästi
ja oivaltavasti kirjoitettu ja kuvitettu käsikirja johdattaa uteliaat
tutkijat maailman ihmeellisten ilmiöiden pariin. Kirja tarjoaa kattavan
kimaran aiheita aina selkärankaisista ääniaaltoihin, aineista
olomuotoihin ja sähköstä säätiloihin. Näillä tiedoilla pötkii pitkälle!
Kuva: Lasten Keskus

Libby Deutsch: Mistä kaikki tulee ja mihin se menee
Miksi valo syttyy, kun painat katkaisinta? Mitä kaikkea tapahtuu, kun soitat puhelimella tai vedät vessan? Miten suklaapatukka syntyy? Entä miten matkalaukut löytävät lentokentältä tiensä määränpäähän? Nämä ja monet muut kiperät kysymykset saavat vastauksensa tässä mainiossa tietokirjassa, jossa arkiset asiat, reitit ja syntytarinat selitetään havainnollisesti ja hauskasti!
Kuva: Karisto

Emilia Dziubak: Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa
Homeros-kissa hermostuu, kun sen ikiomassa nukkumapaikassa kuorsaa kissalauma, sen ruokakuppi on tyhjennetty ja vieläpä hiekkalaatikko on kakittu täyteen! Mikäpä kissa sellaista menoa sietäisi, ja Homeros päättää etsiä uusia ystäviä, jotka arvostaisivat sitä enemmän! Homeros vie meidät matkalla tutkimaan eläin- ja kasvimaailmaa, ja niissä esiintyviä "ystävyyssuhteita". Tutustumme muun muassa kirvan ja muurahaisen, lehmän ja bakteerien, oravan ja pähkinän välisiin suhteisiin.
Kuva: Aurinko Kustannus

Elina: Kaikki on mahdollista!!!
Elinan ja Sofian oma kirja on täynnä siskosten vinkkejä rohkeuteen, positiivisuuteen, tavoitteiden saavuttamiseen ja itsensä kehittämiseen. Mukana on myös paljon hauskaa täytettävää sekä inspiroivaa puuhaa. Tällä kirjalla on takuulla piristävä vaikutus! Elina ja Sofia ovat lahtelaiset tubettajasiskokset, joiden kanavalla on yli 80 000 tilaajaa. Tytöt tunnetaan positiivisesta asenteestaan, ja samaa iloista energiaa pulppuaa myös heidän kirjansa!
Kuva: Tammi

John Farndon: Sehän toimii!
Tämä kaikki on ihan
pakko saada tietää, kun katsot telkkaria, kun lähetät sähköpostia, kun
viet roskat, kun paahdat leipää...
Tervetuloa tutkimusmatkalle tekniikan lumoavaan ja kiehtovaan maailmaan!
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lämmität ruokaa mikroaaltouunissa? Miten
säätiedotus laaditaan ja miten satelliitit onnistutaan viemään
avaruuteen?
Kirjan selkeiden ja yksityiskohtaisten, huumorilla höystettyjen kuvien
ja kiinnostavien tekstien avulla pikku tutkijat pääsevät kurkistamaan
koneiden piilossa oleviin sisuksiin ja syövereihin.
Kuva: Lasten Keskus

Tero Hiekkalinna: Tutkimusmatka avaruuteen
Tutkimusmatka avaruuteen vie huikealle tähtimatkalle Kaukoputkimiehen seurassa! Kirjassa tutkitaan Aurinkokunnan planeettoja, kuita ja komeettoja aina kaukaisiin tähtijoukkoihin ja galakseihin asti unohtamatta omaa galaksiamme, Linnunrataa. Kirjan opas, asiantunteva Kaukoputkimies neuvoo, mitä taivaankappaleita on mahdollista nähdä omin silmin ja mitä kiikareilla, ja millainen avaruus avautuu kaukoputken kautta. Hahmottuvatko Jupiterin raidat, entä pystymmekö näkemään galakseja?
Kuva: Karisto

Jørn Lier Horst: Etsivän käsikirja
Haluatko olla huippuhyvä etsivä? Tästä kirjasta saat parhaat vinkit!
Mitä pitää tehdä ensimmäisenä, kun saa ratkaistavakseen mysteerin?
Kuinka johtolankoja etsitään? Mistä voi tietää, kuka puhuu totta ja kuka
valehtelee? Miten sormenjälkiä tutkitaan? Tästä kirjasta löydät kaiken
tarvitsemasi tiedon jotta voit alkaa selvittää mysteereitä.
Kuva: Otava

Vuokko Hurme: Karmeat taruolennot (Tietopalat-sarja)
Tunnetko jo ihmissuden, vampyyrin, jetin tai krakenin?
Uusi Tietopalat-kirja pitää sisällään puistattavaa tietoa ja hurjia faktoja tunnetuimmista ja muutamista vähän harvinaisemmistakin hirvityksistä. Kirjassa käydään läpi, millaisia taruja kammotuksista on kerrottu ja mistä uskomukset ovat peräisin. Satutko esimerkiksi tietämään, miksi vapyyrilla ei ole varjoa?
Kuva: WSOY

Iiris Kalliola: Ihminen napakasti (selkokirja)
Ihminen
on selkokielinen kirja ihmiskehosta ja sen toiminnasta. Teoksen aiheita
ovat muun muassa ihmisen aistit, sisäelimet ja elinkaari. Kirja on
kuvitettu havainnollisin ja osin humoristisinkin piirroksin, jotka
mukaansa tempaisevan tekstin ohella tutustuttavat lukijan selkeästi ja
ymmärrettävästi ihmiskehon salaisuuksiin.
Kuva: Avain

Hannu Laakso: Me karhuset
Vilkas ja utelias karhunpentu elää äidin ja sisarusten kanssa metsässä, jossa riittää seikkailuja. Äiti kertoo, että karhuja pidetään metsän kuninkaina. Silti vaarat voivat uhata karhujakin. Äidin opissa neuvokkaat pennut oppivat tärkeitä taitoja. Kirja seuraa karhun kasvua vauhdikkaista pentuajoista aikuisuuden kynnykselle. Kirjassa tieto, upeat valokuvat ja mukaansatempaava tarina yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.
Kuva: Into

Sara Lumme: Salaperäinen kissa (Tietopalat-sarja)
Kissa on suloinen, kehräävä karvakerä - ja hurja metsästäjä. Kissa osaa hiipiä äänettömästi, tehdä uskomattomia loikkia, ja se laskeutuu lähes aina jaloilleen. Kissa näkee pimeässä ja kuulee jopa lepakoiden kaikuluotauksen. Kissoilla on uskomattoman paljon supertaitoja!
Kuva: WSOY

Pasi Lönn: Paloasema
Paloautoja ja ambulansseja tarvitaan ympäri vuorokauden, ja kun hälytys tulee, niiden on lähdettävä minuutissa. Tiesitkö, että ambulanssi on kuin pikku sairaala pyörien päällä? Tulipaloissa tarvitaan tietysti sammutusautoja, mutta palomiehet joutuvat myös korjaamaan myrskytuhoja ja pelastamaan ihmisiä vesiltä. Dronet, lämpökamerat, sukelluspuvut ja veneet kuuluvat paloaseman tärkeään kalustoon. Dalmatiankoira Doni kommentoi tapahtumia vitsikkääseen tapaansa -- varsinkin kun pitää pelastaa kissa puusta.
Lönn: Tammi

Katja Mahal: Irina ja Nailon Piit: yllättävä päivä maitotilalla
Kiinnostaako maatilan elämä? Irinan ja Nailon Piit -kirjassa lapsi tutustutaan lehmiin. Eläinten käsittelyn hienovaraisuus avautuu Irinan harvinaisen harrastuksen kautta. Hän ei ratsasta hevosilla vaan vanhempiensa tilan lehmillä. Ansioituneen valokuvaajan Juha Laitalaisen valokuvissa on paljon nähtävää isoille ja pienille lukijoille. Upeilla kuvilla hän tuo maitotilan eläimet, koneet ja työt lähelle lukijaa.
Kuva: Lähikirjat

Jerome Martin: 100 asiaa maapallosta
Miten avaruuden pölystä muotoutui Maa? Mitkä olivat maapallon historian tylsimmät miljardi vuotta? Voitko kuvitella, että Maan ytimen sisältämällä kullalla voisi päällystää koko maapallon? Ja tiesitkö, että puut ujostelevat ja hiekka laulaa - ja että ilman Kuuta maapallomme hoippuisi holtittomasti?
Kuva: Lasten Keskus

Ilkka Mattila: Lasten nikkarointikirja
Lasten nikkarointikirjan
30 ohjetta lisäideoineen tarjoavat tekemistä kaikille
pikkunikkaroijille. Kirjan
esimerkeissä on käytetty pääosin kodeista löytyviä puisia, muovisia ja
metallisia kierrätysmateriaaleja: vanhoista paistinlastoista saa aikaan
hienoja pelejä ja pyykkipojista tiskirätin pidikkeitä. Monet töistä
onkin
mahdollista tehdä kokonaan "ilmaisista" materiaaleista.
Kuva: readme.fi

Pinja Meretoja: Pullervo: suuri kirja saimaannorpasta
Tervepä terve, mie oon Pullervo!
Pinja Meretojan värikylläinen tietokirja koko kansan rakastamasta Pullervosta kertoo saimaannorpan elämästä, historiasta ja tulevaisuudennäkymistä. Kirjassa käydään läpi Pullervon ja sen lajikumppaneiden elämää, johon vaikuttavat myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat haasteet. Teos on helposti lähestyttävä tietokirja sympaattisesta eläimestä, jolta lapsi oppii luonnosta - erityisesti Saimaan alueesta - ja siitä, millä tavoin sen suojeluun voi itse vaikuttaa.
Kuva: Tammi

Reetta Niemelä: Tikkumäen kepparikirja
Kuva: Otava

Paula Noronen: Supermarsun kirja ystävyydestä
Paras tapa saada hyviä ystäviä on olla kiva muille - mutta millainen on hyvä ystävä? Ja miten se onnistuu, jos jännittää? Näin sinustakin tulee superystävä! Supermarsun neuvot hyvään ystävyyteen ovat täyttä totta, vaikka kirjaa lukiessa naurattaakin. Asiantuntevien tietoiskujen, pienen ystävyyssanakirjan, hullunhauskojen testien ja hykerryttävien dialogien myötä lukija sisäistää ystävyyden syvimmän olemuksen. Mukana menossa ovat Supermarsu-kirjoista tutut hahmot, jotka paljastavat kreiseimmät ominaisuutensa.
Kuva: Tammi

Heidi Paajala: Pienten kokkien keittokirja
Pienten kokkien
keittokirja on hauska ja havainnollinen koko perheen keittokirja, jolla
myös perheen pienimmät kokit pääsevät ruoanlaiton ja leipomisen makuun.
Kirjasta löytyvät suosikkireseptit maistuviin arkiruokiin, herkullisiin
jälkiruokiin sekä suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin.
Yksityiskohtaiset ohjeet ja selkeät valokuvat auttavat seuraamaan
ohjetta vaihe vaiheelta valmiiksi annokseksi.
Kuva: Gummerus

Helen Piers: Oma lemmikkini: koira
Minkä rotuinen koira olisi ihana ja meidän perheellemme sopiva? Missä se voisi nukkua? Mistä ruoasta se pitää ja paljonko se syö? Kuinka koulutan koiraani? Entä mitä tehdä, jos koira sairastuu? Kun perheeseen hankitaan koira, uudesta perheenjäsenestä tulee rutistettavan rakas ystävä. Siitä halutaan pitää mahdollisimman hyvää huolta ja sitä halutaan oppia ymmärtämään. Kirja neuvoo nuorta koiran ystävää lemmikin hoidon perusteissa.
Kuva: Lasten Keskus

Petri Pirkola: Patricia Patonki ja riemukas Ranska (Pallo haltuun -sarja)
Patricia kertoo mm. Ranskan historiasta, kulttuurista ja luonnosta. Hän vie lukijansa erikoisiin paikkoihin ja tapahtumiin, herkkutärppejä ja ruokareseptejä unohtamatta. Ranska on maailman merkittävin matkailumaa ja myös monen suomalaisen toivekohde. Tiesitkö kuitenkaan, että Pariisin Eiffel-torni maalataan joka seitsemäs vuosi käsin? Tai että Ranskan laki kieltää elävien etanoiden kuljettamisen luotijunissa ilman erillistä matkalippua? Nämä hullunhauskat faktat ja monen monta kiinnostavaa matkavinkkiä löydät kirjan kansien välistä.
Kuva: Myllylahti

Marketta Pyysalo: Mitenniinmuka-kirja
Kumpi oli ennen, ylämäki vai alamäki? Voiko olla ajattelematta mitään? Mikä tekee minusta minut? Mistä tietää että tietää? Aatos-poika etsii kadonnutta Sofia-kissaansa historian lehdiltä nykyaikaan hypänneen naisfilosofi Aspasian opastuksella. Matka tiedon poluilla käy yhä huimemmaksi ja kysymykset yhä kutkuttavammiksi. Matkalaiset kohtaavat vaikuttavan kavalkadin menneitä ja nykyisiä ajattelijoita - mutta minne ihmeeseen se peijakkaan kissa livahti?
Kuva: Lasten Keskus

Somara Shini: Minusta tulee tutkija (sarja)
Innostava lasten tietokirja kurkistaa luonnontieteiden maailmaan ja kertoo tutkijoista ja tieteen saavutuksista ympärillämme. Robinin mielestä maailma on mahdottoman kiinnostava paikka, ja hauska retki merenrantaan tuo eteen paljon uutta pohdittavaa. Robinin äiti osaa vastata moneen kysymykseen, sillä hän on biologi, joka tutkii työkseen elävää luontoa.
Kuva: Kustannus-Mäkelä

Dave Spurdens: Maailman parhaimmat pelaajat
Maailman parhaimmat
pelaajat : tekniikat ja taidot opettaa sinulle maailman parhaimpien
pelaajien nimikkoharhautukset ja muita taitoja.
Pelaajien harhautukset Rooneysta ja Kakásta Ronaldoon ja Messiin on
kaikki pilkottu yksinkertaisiin vaiheisiin, joiden avulla opit
hallitsemaan tarvittavat tekniikat ja saat nostettua pelisi aivan
uudelle tasolle!
Kuva: readme.fi

Karoliina Suoniemi: Ameriikan lapset
Kuva: Avain

Jenny Fretland Vanvoorst: Robotit
Robotit eivät enää ole vain scifi-tarinoiden hahmoja, vaan ne ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämäämme. Robotteja on kaikkialla: työpaikoilla, sairaaloissa, kotona ja avaruudessa. Mutta mitä ihmettä robotit ovat, mistä ne on tehty ja miten ne toimivat? Lukija pääsee kokeilemaan, miten robotit noudattavat ohjeita ja suorittavat annetut tehtävät loppuun. Mukana on myös paljon toiminnallisia vinkkejä, joiden avulla voi rakentaa mm. mini-robotin ja samalla hoksata, millainen hämmästyttävä mekaniikka robottien toiminnan taustalla on.
Kuva: Lasten Keskus