Kaunokirjat

3. luokka


Riina ja Sami Kaarla: Täältä tullaan, lemmikit! (Pet Agents -sarja)

Kati-e on itsenäinen nörttityttö, joka rakastaa eläimiä yhtä palavasti kuin elektroniikkaa ja koodausta. Alkuun Kati-e autteli lemmikkiasioissa lähinnä naapureita ja tuttuja, mutta kun apua alettiin pyytää yhä kauempaa, hän päätti rakentaa itselleen lentävän robottiapulaisen, Ti-botin. Kati-en ja Ti-botin päiväohjelma on taas täynnä tehtävää: Sofia kaipaa apua koirarodun valinnassa, rouva Frangille täytyy löytää koiranulkoilutusapua ja 13-viikkoisen Hugo-pennun vatsa on sekaisin. Lisäksi kotona pitää siivota rottien häkki ja hankkia eläimille ruokaa. Onneksi Kati-e voi lennättää Ti-botin asiakaskäynneille ensi hätään!


Alice Pantermüller: Lotta Levoton ja suuri kanikaaos

"Nimeni on Lotta, olen 10-vuotias ja ihan normaali. Ainakin normaalimpi kuin vanhempani ja kaksi pönttöveljeäni. Siksi en ollenkaan ymmärrä, miksi juuri minulle on viime aikoina sattunut niin paljon kummia juttuja. Vaikka se, että koulussa taululle ilmestyy itsestään todella noloja tekstejä tai että lempiruokani maistuu yhtäkkiä ruusukaalilta. Yök! Johtuuko se intialaisesta nokkahuilusta, jonka äiti antoi minulle? Tällaiseen minulla ei nyt riitä aika. Haluan nimittäin oman lemmikkieläimen. Ja minulla on jo hyvä suunnitelma sen saamiseksi..." Maailmalla supersuosittu Lotta-sarja tarjoaa hulvattomia hetkiä, kielellistä herkuttelua ja kutkuttavia päiväkirjamerkintöjä.


Tuukka Sandström: Rontti-kissan kummallinen kesä

Voiko kissojen kieltä oppia? Seitsemän kissaa, kärjessään ladykissa Louhi, haluavat löytää Juhon Sirkka-mummolle uuden puolison, sopivan uroksen. Samalla kissat haluavat vähän katsella maailmaa. Juhosta tuleekin niiden kissataksi, ja hänen pitää vannoa juhlallinen vala. Kissamatkoillaan Juho kohtaa myös punkkarityttö Virsun ja monta muuta yllätystä. Sari Peltoniemen kirjoittama ja Liisa Kallion kuvittama Kissataksi on lämmin, hauska ja viisas tarina, joka saa lukijan hyrisemään.


Anne Seppälä: Topi saa uuden kodin (Koirakaverit-sarja)

Kun Luodon perhe muuttaa entiseen mummolaansa järvenrantataloon, perheen tytär Siru saa vihdoin oman koiran. Topi on terhakka cairnterrieri, joka on tuttu jo ennestään - Siru on hoitanut koiraa sen omistajan ollessa matkoilla. Siru on pakahtua onnesta, kun hän saa Topin ikiomaksi! Siru tutustuu naapurin Juusoon, ja samanhenkisten kaverusten kesäpäivät kuluvat joutuisasti. Huolimatta kalseasta ensitapaamisestaan paljonpuhutun Widbergin ukon kanssa he päättävät myös ottaa selville, mitä ukko piilottelee tarkoin varjellussa pihavajassaan... Jännitystä on ilmassa myös silloin, kun Topi löytää erään vanhan kesäpaikan pihapiiristä jotakin, joka saa lasten ihon aluksi kananlihalle.


Johanna Venho: Opossumi repussa

Pajua jännittää vähän. Kolmas luokka alkaa, ja hänen paras ystävänsä on muuttanut pois. Opettajakin on uusi. Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee kuononsa esiin ja varastaa koko show'n - pitihän se arvata! Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kulkee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Vikkeläkielisen ja tuikkivasilmäisen Opossumin matkassa Pajukin pääsee osaksi Kärkikerhoa ja saa Roosasta uuden ystävän. Mutta oppiiko Opossumi lukemaan, että se voi kirjoittaa parempia biisejä?


Tuija Lehtinen: Karting team Vintiöt

Vauhdin hurmaa, varikkoelämää ja voitontahtoa, tyttökuskeja ja romantiikkaa! 10-vuotiaan Vesa Kopran keväästä ja kesästä on tulossa huippujännittävä, sillä hän on perinyt rämäpäisen isonveljensä vanhan ärhäkän kartin. Varovainen Vesa haluaa totutella kaikessa rauhassa uuteen menopeliinsä ja uppoutua välillä kaverinsa Peetun kanssa hurjaan dinosaurusmaailmaan. Kunpa vain luokan karmeimmat kikattajat eivät olisi saaneet selville, että Vesa harrastaa kartingia! Se on tytöistä niin kiinnostavaa, että he haluavat tutustua Vesaan ja Peetuun lähemmin.


Anu Ojala: Aino: neljän tuulen tyttö

Mangahenkisesti kuvitettu heppasarja esittelee Ainon - Lapista etelään muuttaneen pikisilmän. Aino on asunut koko ikänsä Lapissa mumman, papan ja Nunnakhevosensa kanssa. Vanhempien työn takia Aino joutuu muuttamaan Etelä-Suomeen, ja heti käy ilmi ettei kaupunki ole häntä varten. Takkutukkaista, mustasilmäistä, paljasjalkaista ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Pohjoistuulen mukana Ainoa seurannut tunturihaukka kuitenkin johdattaa tytön läheiseen luonnonpuistoon ja mikä ihana yllätys siellä odottaakaan: hevostalli! Vähitellen Aino löytää myös ystäviä, ainoastaan eräs kultatukkainen poika tuntuu tieten tahtoen käyvän hänen hermoilleen...


Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippi!

10-vuotias Tippi Tuohikylä liittyy näytelmäkerhoon löytääkseen uusia kavereita toiselle puolelle Suomea muuttaneen bestiksen tilalle. Ihan helppoa kavereiden saaminen ei ole, sillä muutkin suhtautuvat harrastukseensa yhtä intohimoisesti kuin Tippi, ja roolijaot kuumentavat tunteita. Suurten diivojen välienselvittelyissä joutuvat avustamaan niin teatteriohjaaja Astrid, vanhemmat kuin kaveritkin.


Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.
Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.


Dan Gutman: Ihan pöhkö ope (Kahjo kouluni -sarja)

Arttu pitää jalkapallosta ja videopeleistä, mutta koulusta hän ei pidä laisinkaan. Artun mielestä koulussa on ihan mälsää, ja hänen yllätyksekseen myös luokan uusi opettaja, neiti Hassula, on samaa mieltä hänen kanssaan. Kaiken kukkuraksi osoittautuu, ettei uusi opettaja osaa lainkaan laskea, saati lukea tai kirjoittaa. Artun luokka on siis saanut seuraansa koko universumin pöhköimmän opettajan. Mahtaako luku- ja laskutaidoton neiti Hassula olla edes oikea ope? Ja onko sillä mitään väliä, kun koulu muuttuukin yllättäen hauskaksi paikaksi!


Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu, syömään!

Käsikirja kaikille niille, jotka ovat joskus syöneet, syövät juuri nyt tai suunnittelevat syövänsä: Kaatuneet ja roiskuneet ruuat kautta maailman. Yleisimmät ongelmat voileipiä tehtäessä. Kurkovääriäisen tunnistus. Maistelutaidot kung fu -tyyliin. Tähän pystyvät vain Tatu ja Patu! Maistuisiko ninjamakkara tai nukkaposkipallero? Outolan pojat tarjoilevat yli sata sivua hullunhauskaa ahmittavaa. Mukana testejä ja Suuri Loppumaistelu. Vain ulkoiseen käyttöön. Sopii aikuisille ja lapsille. Helposti nautittavaa ja sulavaa. P.S. Yhtään pöperöahkeroista ei vahingoitettu kirjan teon aikana.


Tuula Kallioniemi: Valopäiden veljeskunta

Onko koulu täynnä humanoideja? Lahjakkaiden tekijöiden hervottoman hauska sarjakuvaromaani. Moni ei usko, että Ruojan kaupunginosassa voi tapahtua mitään yliluonnollista. Valopäiden Veljeskunta sen sijaan uskoo. Patesta ja Vallusta Ruoja suorastaan pursuaa selvitystä kaipaavia mysteerejä. Ja juuri niihin kaverikaksikko on erikoistunut. Koulussa Valopäät törmäävät toinen toistaan mystisempiin ilmiöihin. Onko terkkari ihmissusi? Ja onko koulukeittiössä häärivä Etikka-Eila naamioitunut noita? Välinevarastossa kummittelee entisen rehtorin luuranko, ja koulun käytävillä liitelevä Diana saa Paten sydämen sykkimään kiivaasti. Ei siis ihme, että ensi töikseen Valopäiden on kehiteltävä ikioma rakkauslääke.


Sinikka Nopola: Hetki lyö, Risto Räppääjä

Risto Räppääjä on hauskan lastenromaanisarjan musikaalinen sankari. Hän asuu tätinsä Rauhan kanssa, ja hänen lempipuuhaansa on rumpujen päristely. Riston rummuttaminen ei miellytä kaikkia kerrostalon asukkaita ja Räppääjien postiluukusta alkaa tipahdella outoja uhkauksia. Säikky Rauha-täti on valmis uskomaan, että kirjelaput tulevat alakerran herra Lindbergiltä, mutta Risto huomaa oudon hahmon ylimmän kerroksen ikkunassa. Yhtäkkiä Riston ja Rauhan elämään ilmestyvät Tellervo ja Antero - salaperäinen äiti ja hänen viekkaan näköinen poikansa. Onko heillä yhteys verhojen takana kurkkivaan hahmoon? 


Stephan Pastis: Timi Möhläri: tekevälle sattuu

Tervetuloa seuraamaan maailman eriskummallisimman ja etevimmän etsivätoimiston toimintaa! Veitsenterävä ja erehtymätön parivaljakko muodostuu 11-vuotiaasta Timi Möhläristä ja hänen valtavan suuresta ja laiskasta jääkarhuystävästään Aimosta. Heidän lisäkseen tavataan muun muassa Timin paras ystävä, valitettavan yksinkertainen mutta ahkera Rollo Tohkelo, ja tietysti vihollisista pahin: kilpailevan etsivätoimiston Katriina Katriina.


Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja

Eräänä päivänä Puluboi, Hakaniemen torilla asuva pulupoika, päättää lentää pesästä. Kallion katuja kuljeskellessaan hän näkee ovisyvennyksessä istuskelevan tytön ja jää juttusille. Mai, joka haluaisi kovasti olla poni, on karannut kotoa kostoksi äidilleen, joka ei täysin ymmärrä tytön poni-innostusta. Ponin ja Puluboin välille syntyy lämmin ystävyys, ja he päättävät kirjoittaa elämästään kirjan. Molemmat kertovat tapahtumista omalla äänellään ja omin kuvin. Mukaan mahtuu myös räppiä, satuja ja ennen muuta mainoksia, sillä Puluboi haaveilee mainosmiehen urasta.


Barbara Cantini: Mortina

Ei aivan tavallinen tyttö, vaan ihan oikea zombi! Pukeutuako noidaksi vai mennäkö ihan omana itsenään, zombityttö Mortina miettii halloween-juhlan lähestyessä. Mortina asuu Tuoni-tädin ja Kaiho-koiransa kanssa aavemaisessa Villa Tuonelassa, jossa seurana ovat myös suvun esi-isät. Mortina haaveilee ikäisistään leikkikavereista, mutta Tuoni-täti on tämän kieltänyt: kylän lapset saattaisivat pahanpäiväisesti pelästyä zombityttöä, ja zombit voitaisiin häätää kodistaan, jota kyläläiset luulevat autiotaloksi. Halloween-juhlan lähestyessä neuvokas ja lannistumaton Mortina kuitenkin keksii mainion keinon ystävystyä toisten lasten kanssa!


Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo

Kaukaisen kylän korkeimmalla kukkulalla seisoo Neiti Kymenen arvoituksellinen talo. Neiti ei pidä ihmisistä, eikä talossa hänen lisäkseen ole muita kuin apinoita, mutta puutarhan hurjat bengalintiikeritkään eivät pidä eräitä poissa. Sillä yhtenä päivänä neidin ovelle ilmestyy utelias, likainen pikkupoika, joka ei suostu lähtemään ennen kuin on löytänyt kadonneen Rohkeutensa. On salaisuuksia, jotka ovat odottaneet liian pitkään, ja arvoituksia, jotka haluavat tulla ratkaistuksi.


Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira

Mitä tehdä, kun kiltti lukukoira alkaa raivoisasti repiä kirjoja ja pitää koko kirjastoa kauhun vallassa? Lauri Luu ei pidä lukemisesta, ei sitten lainkaan. Kun hän ottaa kirjan käsiinsä, kirjaimista tulee muurahaisia ja päätä alkaa kivistää. Lauri ei liioin välitä vierailuista kirjastossakaan, mutta suostuu käymään siellä isän mieliksi. Lukulamppu on ihan mukava lukukoira, vaikka sen hengitys löyhkää kammottavalle. Jos Lauri Luu lukisi, hän haluaisi lukea jännittäviä kirjoja. Mutta Lauri tietää kokemuksesta, ettei sellaisia ole olemassa. Tai niin hän luulee. Omituinen kirjastonhoitaja Kellari-Ulla tarjoaa luettavaksi niin jännittävän kirjan, että Laurin ja Lukulampun innolla ei ole rajoja. Ei mitään rajoja.


Paul Martin: Von Skalpelin kummalliset kokeet (Kauhukartano-sarja)

Professori Von Skalpel on kehittänyt elämänsä keksinnön - hirviöliiman. Sen avulla hän uskoo rakentavansa kaikkien aikojen kauneimman hirviön. Jotain outoa liimassa kuitenkin on. Sen saavat karvaasti kokea myös hirviö Hans, luurankopoika Niqama ja muut Kuolion kartanon asukkaat.


Mäki, Harri István: Liskojen sota

Akseli ja hänen kaverinsa elävät suuria seikkailuja kotona, koulussa ja sairaalan puistossa. He kokeilevat dinosauruksen jahtaamista, saavat elämyksiä vampyyreistä. Suurimpia jännityksiä tarjoaa kuitenkin talviöinen hautausmaa. Siellä he pelästyvät. Hautausmaalle ilmestyy sotilaita, joiden puuhat ovat eriskummallisia. Kun sitten kuullaan, että sota on lähestymässä myös sairaalaa, lapset päättävät yhdistää voimansa.


R. L. Stine: Nukkeni mun (Kauhumaa-sarja)

Britney Crosbya ärsyttää: sietämätön serkku Ethan tulee kylään, ja Britneyn on määrä pitää hänelle seuraa. Mukanaan Ethan tuo vanhan vatsastapuhujan nuken. Britneyn ärsytys muuttuu kauhuksi, sillä nukella näyttää olevan jotain häntä vastaan! Onneksi sentään Molly ottaa ystävänsä pelot todesta. Tytöt päättävät toimia, mutta tekevät kauhean virheen. Kesken seikkailun Britney ja Molly saavat salaperäisen kutsun. Huvipuisto Kauhumaa lupaa tytöille ikimuistoisen loman - nälkäisiä haita, ihmissusia ja muuta karmivaa. Paikka mainostaa itseään "maailman pelottavimpana", mutta onko kyse muustakin kuin pelkästä myyntikikasta?


Sam Copeland: Sami muuttuu kanaksi

Lämmin ja hullunhauska tarina yhdeksänvuotiaasta Samista, jonka huolet muuttavat yhtäkkiä milloin miksikin eläimeksi. Ongelmana on se, että Sami muuttuu eläimeksi vain silloin, kun hänellä on huolia - ja tällä hetkellä Samilla on tosi paljon huolia. Hän on huolissaan veljestään (joka on sairaalassa), vanhemmistaan (jotka ovat huolissaan veljestä) ja öykkärikaverista (joka kiusaa Samia). Onneksi Samilla on kolme hyvää ystävää, jotka auttavat häntä pähkähulluissa tilanteissa muodonmuutosten keskellä.


Jeff Kinney: Maailman parhaan kaverin päiväkirja

Greg Heffley on tarinoinut nuoruusvuosistaan jo yli kymmenenNeropatin päiväkirjan verran. Nyt on korkea aika tutustua myös hänen parhaan kaverinsa Rowley Jeffersonin näkökulmaan. Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa Rowley ryhtyy Gregin elämäkerturiksi - mutta päätyykin kertomaan enemmän itsestään kuin ystävästään.


Maija-Liisa Nyman: Vilma ja supersiskot

Vilma joutuu muuttamaan kesken vuoden uuteen kouluun. Vanhaan kouluun jäi kivat kaverit. No, on uudessakin koulussa kivoja kavereita, mutta siellä on myös SUPERSISKOT! Heillä kaikilla neljällä on SUPERTAITO. Heidän mielestään Vilmalla ei ole muuta kuin rumanvärinen tukka. Vilman sisko on tukehtua nauruun, kun Vilma kertoo supersiskoista: "Pikkutyttöjen supertaitoja! Osaavatko he lentää? Vai syöstä tulta? Vai kenties taikoa itselleen loputtomasti pinkkejä pyyhekumeja?" Mutta sopeutuminen uuteen kouluun ei ole niin helppoa, vaikka mukaviakin kavereita on ja tukena on koko perhe. Kun supersiskoja ei voi välttää...


Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä

10-vuotias Anni on kekseliäs, energinen ja hauska - siis kotosalla. Valitettavasti Koulu-Anni on paljon vaisumpi tapaus, eikä uutta ystävää tahdo millään löytyä parhaan kaverin muutettua pois. Kotonakaan kaikki ei mene nappiin, kun uusi lemmikkipossu Vaappu ei suostu kesyyntymään vaan mököttää pöydän alla. Annin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kaverinkesyttäjäksi. Eiköhän siihen samaan syssyyn kesyynny yksi vastahakoinen possukin.


Våhlund, Elias & Agnes: Käsikirja supersankareille : Osa 1, Käsikirja

Alisa on vaihtanut koulua, mutta kaikki on muuttunut ihan kamalaksi. Isot pojat kiusaavat häntä ja ilkkuvat liian isoja korvia. Alisa joutuu pakenemaan koulun jälkeen kirjastoon melkein joka päivä. Yhtenä päivänä hän löytää hyllystä kirjan, jonka selkä hehkuu punaisena. "Käsikirja supersankareille", kannessa lukee. Kirja tuntuu kutsuvan juuri Alisaa. Ensimmäisellä sivulla kerrotaan, että "tämä kirja muuttaa elämäsi". Kirja lupaa opettaa 101 kykyä, joita treenamalla tulee supersankariksi. Onko se mahdollista?


Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (Apassit-sarja)

Itsepintainen sumu riivaa syksyistä Helsinkiä öisin. Sumussa laukkaa aavehevonen, joka rikkoo liikkeiden näyteikkunoita Aleksanterinkadulla ja sotkee Esplanadin istutuksia. Poliisi on ymmällä. Kun hevonen iskee Stockmannin tavarataloon, jossa Heikin äiti on myyjänä, Heikki perustaa kaveriensa kanssa salaseuran nimeltä Apassit. Apassit päättävät ottaa selvää aavehevosen arvoituksesta. He joutuvat elämänsä seikkailuun, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Aavehevosen arvoitus aloittaa lasten hauskan seikkailusarjan, jossa tutkitaan salaperäisiä tapauksia noin vuonna 1910. Armoitettu tarinankertoja Tapani Bagge on saanut aisaparikseen Carlos da Cruzin, jonka ilmeikäs nelivärikuvitus saattelee lukijaa läpi historiallisen Helsingin.


Enid Blyton: Viisikko ja tornin salaisuus

Paulin äiti hengähtää helpotuksesta, kun hänen vilustunut ja kiukutteleva tyttärensä parantuu sen verran, että pääsee lähtemään lomanviettoon serkkujensa kanssa. Pauli oli jo pelännyt jäävänsä paitsi hauskasta retkestä Faynights Castleen. Kun Viisikko on taas koossa vanhan linnan liepeillä, alkaa tapahtua outoja. Miksi lähistölle leiriytyneet sirkuslaiset käyttäytyvät niin kummallisen äreästi? Mitä ihmeen liikettä näkyy rauniolinnan tornissa?


Kari Evinsalo: Etsivä Vertti ja varastettu veistos

Vertin naapurista on yön aikana varastettu arvokas pronssiveistos. Poliisitutkimukset houkuttelevat rikospaikalle uteliaita, heidän joukossaan on myös Vertti. Kun kotona paljastuu, että suvussa on ollut oikea etsivä, on Vertin uravalinta sillä sinetöity! Isoisä Albert Vatajan vanha tutkimuslaukku löytyy vintiltä, ja Vertti ryhtyy parhaan kaverinsa Korpin kanssa nuuskimaan tapausta.


Måns Gahrton: Kesäkaaos kultarannikolla (Hotelli Kultainen mysteeri -sarja)

Kesäloma on koittanut - mutta ei Rantasen perheelle, sillä kesä on hotellibisneksessä vuoden kiireisintä aikaa. Ritvalla ja Rogerilla on suuret suunnitelmat. Kunhan rannalle levitetään autolastillinen hiekkaa ja turistilehdessä julkaistaan mainos, hotelli on pian täpötäynnä asiakkaita - ainakin teoriassa. Pian hotellivieraita alkaakin saapua. Ensin neljä vanhaa rouvaa, jotka viihdyttävät itseään pelaamalla kaikessa rauhassa bridgeä, ja sitten kolmihenkinen hevibändi nimeltä Tinnitus, Isadoran lempiyhtye. Mutta kuinka ihmeessä rauhaa rakastavat rouvat ja kovaääninen rokkibändi saadaan viihtymään saman katon alla?


Laura Lähteenmäki: Salakari ja pelkojen pelko

Salakarin leirintäalueelle majoittuu Sirkus Macaroni ja heti alkaa tapahtua kummia. Seikkailu on ladattu valmiiksi. 


Paula Noronen: Tagli ja Telle: tehtävä sirkussaarella

Suositusta Supermarsu-sarjastaan tunnettu Paula Noronen on tehnyt uuden aluevaltauksen: lasten humoristisen dekkarisarjan päähenkilöinä seikkailevat Tagli ja Telle. Telle on skeittaileva sporttityttö, riskejä ottava huimapää. Hän joutuu myös helposti vaikeuksiin. Velipoika Tagli taas on hiljaisempi mutta kyvykäs "MacGyver", trenditietoinen nörtti, joka tiukan paikan tullen ratkaisee ongelmat teknisellä taituruudellaan. Sisarukset asuvat ison kauppakeskus Muhkun yläkerrassa. Muhkusta he löytävät kaiken tarvitsemansa, kuten ruokaa, huvitusta ja urheiluvälineitä. Ulkomaankomennukselle lähteneille vanhemmilleen he skypettävät joka ilta. Tagli ja Telle perustavat etsivätoimistonsa kauppakeskuksen salahuoneeseen, kun läheiseltä sirkussaarelta alkaa kadota eläimiä. Onneksi hätiin lennähtää myös puhuva papukaija, älykäs Seppo, josta tulee korvaamaton apu tutkimusten edetessä.


Maarit Nurmi: Etsiväkaverit aarteen jäljillä

Kun Vilkun perhe muuttaa kesäksi saareen, alkaa tapahtua kummia. Ensin Vilkku tapaa pojan, joka katoaa vähän väliä. Sitten Vilkku löytää mustan talon, jossa kukaan ei uskalla asua. Miksiköhän? Entä missä on rosvojen kätkemä aarre, joka on ollut piilossa yli sata vuotta?


Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri

Legendaarinen kadonnut safiiri, kolme innokasta salapoliisia ja sinä! Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri on alakouluikäisille lapsille suunnattu salapoliisitarina, jonka lukemisen lisäksi lukijat pääsevät itse ratkaisemaan tarinaan sisältyviä etsivätehtäviä sekä seikkailemaan salapoliisien oman aarteenetsintäseikkailun parissa.

Salaperäinen roisto aikoo iskeä kyntensä kuuluisaan Pyhän Birman safiiriin ja uhkailee italialaista, hyvin rikasta Monte Cristallon kreiviä jalokiven saadakseen. Ruhtinaansalon alakoulua käyvät Etsivätoimisto Mysteerin salapoliisit Roosa ja Timi pääsevät kuitenkin roiston kieron juonen jäljille.


Suzanne Collins: Ylismaan Gregor

Kun 11-vuotias Gregor ryömii pikkusiskonsa perässä pyykkituvan ilmanvaihtoaukkoon, hän päätyy New Yorkin alla sijaitsevaan hämärään Alismaahan. Sen ihmisasukkaat elävät rinnan jättimäisten torakoiden, lepakoiden, hämähäkkien ja rottien kanssa. Ylismaalaista pelastajaa on silti jo kaivattu, sillä kuningatar Luxan valtakunta on ajautumassa sotaan julmaa rottakuningasta vastaan. Vastahakoisesti Gregor suostuu ennustuksen lupaaman soturin rooliin - vaarallinen seikkailu voi olla ainoa keino päästä takaisin kotiin. 


Siri Kolu: Villitalo

Kun vanha huvila ottaa jalat alleen, talon lapset päättävät selvittää, mistä kummasta oikein on kysymys. Tomtomin isä pääsee talonmieheksi mysteerimiljonääri van Böökin omistamaan vanhaan hienoon huvilaan. Rapinalinna on vielä paljon ihmeellisempi kuin Tomtom on osannut odottaa - perheen muuttoa seuraavana yönä se lähtee kaikkien asukkaiden yllätykseksi liikkeelle. Miksi talolla on jalat? Voiko sitä ohjata niin kuin autoa? Millaiseen seikkailuun se oikein on asukkaita viemässä? Ja ennen kaikkea, ketkä sitä ajavat takaa ja mistä syystä?


Nora Lehtinen: Hilma-täti ja kuutamoseikkailu

Hilma-täti ja kuutamoseikkailu -kirja kertoo Hilman ja Viltsun lämpimästä ystävyydestä. Hilman luona mikään ei ole niin justiinsa, kunhan asiat tehdään suurella sydämellä. Hän on mukana monessa ja päätyykin kaikenmoisiin seikkailuihin. Hilma ja Viltsu viettävät kesäpäiviä ympäri kaunista Helsinkiä, löytävät uusia kavereita ja selvittävät hupputyypin arvoituksen.


Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Kajo on Korkeamuuri-nimisessä orpokodissa asuva tyttö, joka haluaa epätoivoisesti päästä pois ankeasta ja ilottomasta elämästään. Eräänä päivänä hänelle aukeaakin tilaisuus päästä karkaamaan, mutta kuinka ollakaan: kaksi merirosvoa sieppaa hänet mukaansa - juuri niin kuin hän oli salaa toivonutkin! Uimataidoton ja vähäisesti kiipeilemään tottunut Kajo on aluksi merirosvojen matkassa aivan hädissään. Kajosta tehdään kuitenkin Merenkiitäjän laivatyttö, ja muu miehistö on vain mielissään, kun Kajo ei suostu uudessa tehtävässään miten tahansa pompoteltavaksi. Samalla Kajon vanhemmista ja menneisyydestä alkaa selvitä yllättäviä asioita...


Jaana Lehtiö: Taika Valo ja Pelukylän pokaali

Voiko mikään olla kamalampaa kuin joutua sanomaan hyvästit parhaalle ystävälle ja futisjoukkueelle ja muuttaa niin pieneen kylään, ettei sitä ole merkitty edes karttaan? Niin ajattelee Taika, mutta perheen asettuminen suvun vanhaan taloon yllättää. Hänelle selviää, että uutta kotia nimitellään Varastaloksi. Mitä se tarkoittaa? Ja miksi ihmeessä täti matkustelee koko ajan ympäri maailmaa? Taika tutustuu salaperäiseen Saanaan ja hänen luikertelevaan lemmikkiinsä. He toteavat nopeasti, ettei kaikilla Pelukylän asukkailla ole puhtaat jauhot - tai pikemminkään kinkut - pussissa. Mitä tapahtui Pelukylän Pelurien palkintopokaalille sata vuotta sitten? Taika Valo ja Pelukylän pokaali aloittaa uuden hyväntuulisen seikkailusarjan, jossa lapset selvittävät fantasian avulla haasteita ja ystävyys on kallisarvoista ja maukasta kuin isoisoisoäidin mustaherukka-karviaismehu.


David O'Connell: Karkkitehtaan kummitus (Hämäränhyssyn mysteerit -sarja)

Archie McArkki tietää, että tänään hänen onnea tuovat housunsa ovat todella toimineet. Archie saa selville, että hän on perinyt isosedältään sekä valtavan kartanon että koko maailmankuulun McArkin karkki ja konvehti -yrityksen. Uusi koti, mieletön omaisuus ja loputtomasti makeisia - melkoinen lottovoitto!

Mutta uusi elämä ei tuokaan mukanaan pelkkiä purkkapalloja ja nallekarkkeja. Kun Archie lukee isosetänsä jättämän salaperäisen kirjeen, hän päätyy ratkomaan mysteeriä, jonka tarkoituksena on pelastaa perheyritys tuholta. Jos Archie ystävineen ei onnistu selvittämään kartanon kätkemää arvoitusta, hänen makea tulevaisuutensa uhkaa sulaa pois kuin aurinkoon jäänyt mehujää! Karkkitehtaan kummitus aloittaa herkullisen kirjasarjan, joka on täynnä outoja johtolankoja, erikoisia olentoja, pahansuopia sukulaisia ja kasoittain makeisia.



Winter Morgan: Timanttimiekan jäljillä: Minecraft-pelaajan seikkailutarina

Steve asuu vehnätilalla. Hänellä on kaikki, mitä hän tarvitsee elääkseen Minecraft-maailmassa: sänky, talo ja ruokaa. Steve viettää aamupäivänsä NCP-kylässä, missä hän käy kauppaa vehnällä ja ostaa smaragdeja, suojavarusteita, kirjoja, miekkoja ja ruokaa. Eräänä aamuna hänelle selviää, että zombit ovat hyökänneet kyläläisten kimppuun. Zombit ovat muuttaneet myös kylän sepän zombiksi, eikä Steve enää saa miekkoja mistään. Suojellakseen itseään ja jäljelle jääneitä kyläläisiä Steve lähtee kaivamaan timanttia, joka on Ylämaailman kestävintä mineraalia. Hänen tarkoituksenaan on löytää neljäkymmentä timanttia, joista hän haluaa työstää timanttimiekan suojelemaan itseään ja kyläläisiä zombeilta.


Heli Rantala: Suurenmoinen sitruunaseikkailu

Tuuli Ajo on ihastuttava uusi tuttavuus, jonka seikkailuja saa seurata sydän pamppaillen mutta hymyssä suin.

Tuulia saattaa joskus pelottaa, mutta pelkuri hän ei ole. Kun pappa lähtee sitruunankuvausmatkalle Pohjoisnavalle, Tuuli työntää kiharapilvensä pipoon ja pakkaa mukaan maalaustarvikkeensa ja rohkeutensa. Perillä pakkanen syöksyy syliin kuin villi koiranpentu, mutta onneksi teltan saa lämpimäksi kuorsaava salamatkustaja, ilmielävä ja oikea halkolohikäärme. Napamatkalla kommellukset ja uudet upeat tuttavuudet ovat sääntö eivätkä poikkeus, mutta kun uskaltaa ja yrittää, niin kaikki kyllä järjestyy!


Miina Supinen: Mättömadon salaisuus (Rosmariini-sarja)

Keittiönoita Rosmariini matkaa vadelmalimujoessa pullalaivalla kohti Kumariaa mukanaan Kokkiklubi-sarjasta tutut Madeleine, Michelin, Slaissi ja Bebe. Tosin matka tyssää heti alkuunsa, kun laivaan salakuljetettu toukka alias Mättömato ahmii pullalaivan palasiksi. Alkaa päätön seikkailu täynnä futaavia kentaureja, puhuvia pilviä ja ilmarosvoja. Onnistuuko Rosmariini päihittämään pippurimyllyllään ilkeän muurahaiskuningattaren ja muut matkan vitsaukset?


P. L. Travers: Maija Poppanen

Maailman paras lastenhoitaja laskeutuu taas keskuuteemme sateenvarjollaan! Lastenkirjallisuuden ehdoton klassikko ilmestyy kokonaan uudistuneena nelivärisenä kokoelmateoksena, joka sisältää Maija Poppasen kaikkien aikojen parhaat tarinat ja myös aiemmin suomentamattomia seikkailuja. Mukana ovat muun muassa ikimuistoiset Naurukaasua ja Neiti Larkin Andrew, joissa Maija Poppanen selvittää sotkut omalaatuisilla konsteillaan. 


Andy Griffiths: Maailman paras puumaja, 13.kerrosta

Kreisin kahelit seikkailut, nokkela sanailu ja mainio kuvitus siivittävät kahden kaveruksen menoa. Andy ja Terry asuvat maailman PARHAASSA puumajassa ja kirjoittavat siitä kirjaa. Majassa on 13 kerrosta ja se kasvaa sitä mukaa, kun kaverukset saavat uusia ideoita. Tässä majassa voi tapahtua ihan mitä tahansa, sillä sen uima-allas on täynnä tappajahaita, yläkerrassa on limsalähde ja maanalaisessa labrassa voi kehitellä vaikkapa jättiläisbanaanin. Tässä tarinassa vain mielikuvitus on rajana, ja aina ei sekään.


Henna Helmi: Nellyn uudet kuviot (IceLove-sarja)

Koulun jälkeen kaikki tuntuvat huutelevan toisilleen. Nähdään siellä, mitä tehdään, minne mentäis. Nellylle ei puhu kukaan. Hän on se uusi tyyppi. Tullut luokalle ja koko kaupunkiin huhtikuussa, kesken lukuvuoden. Muut tuntevat toisensa. Heillä on yhteisiä juttuja, vitsejä ja muistoja. Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet ja hän on joutunut muuttamaan aivan vieraaseen kaupunkiin isän, Saanan ja puolitoistavuotiaan Nemon luo. Koti ei ole enää koti eikä Nellylla ole edes omaa huonetta. Nellysta tuntuu, että hän on näkymätön, niin kotona kuin koulussa. Mutta kun Nelly hyväksytään mukaan IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen, tulee elämään uusia sävyjä. Jännittää eikä luistelu suinkaan suju kuin tanssi. Myös jäällä Nelly on vielä "se uus", mutta on kivaa olla joukkueen jäsen. Ehkä Nelly ei sittenkään ole näkymätön?


Katariina Romppainen: Roolipeliä

Venla on suorapuheinen poikatyttö, joka uskaltaa sanoa ääneen sen mistä muut vaikenevat. Kaikki eivät tästä tykkää, ja kun soppaan heitetään vielä Lapin murre, uusi paikkakunta, uusi koulu ja uudet luokkakaverit, ei Venlan elämä ole ihan helppoa. Isä ja tutut maisemat ovat jääneet pohjoiseen, ja kiireisellä valokuvaajaäidillä on kädet täynnä työtä. Onneksi teatteri tuo tilaisuuden loistaa parrasvaloissa ja näyttämön taika tuo mukanaan myös uuden ystävyyden.


Reeta Aarnio: Maan kätkemät

Viidesluokkainen Liina yrittää totutella uuteen kaupunkiin ja uuteen kouluun. Eräällä kirjastoreissulla hän löytää oven, joka johtaa aivan toisenlaiseen maailmaan. Muutamat koulun oppilaat käyvät iltaisin "taikatunneilla" ja oppivat asioita maahisista, tontuista ja veden väestä. Liinakin huomaa kuuluvansa joukkoon, jolla on kyky nähdä ja kokea asioita, joita muut ihmiset eivät näe. Tunneilla Liina tutustuu punatukkaiseen Siriin ja ujoon Eetuun, ja pian he ovat tiivis kolmikko. Kun koulun pihalta ja tarhasta alkaa kadota lapsia, vain Liina, Siri ja Eetu ymmärtävät, että maahisilla on sormensa pelissä. Miksi ihmisten ja maahisten Rauhanomaisen rinnakkaiselon sopimusta on yhtäkkiä rikottu? Liinasta kertovan sarjan avausosa.


Peter Bergting: Tulinoita (Taika-akatemia -sarja)

On vaikea sopeutua kouluun, joka on täynnä erikoisia huoneita, ansoja ja ihmeellisiä olentoja, mutta onneksi ystävykset Miranda, Orville ja Emmi voivat turvautua toisiinsa. Silloin ei haittaa, että lohikäärmeetkin käyvät koulua ja vessassa lymyää demoneja. Taika-akatemiassa riittää hämmästeltävää. Miksi vaatteiden alla täytyy aina pitää uimapukua? Kuinka kirjastoon pääsee? Entä mitä professori Badwedyrille on oikein tapahtunut? Yhdessä nuoren opettajansa Maldan kanssa, joka on entinen demoniprinsessa, ystävykset yrittävät ratkaista arvoituksen, mutta se osoittautuu vaarallisemmaksi kuin kukaan olisi osannut kuvitella.


Cressida Cowell: Näin koulutat lohikäärmeesi

Kun Hikotus Kauhistus Koljakala valitsee itselleen koulutettavaa lohikäärmeenpoikasta, kaikki menee pieleen. Hänen luolasta sieppaamansa lohikäärmeen ainoa erityinen piirre on, että se on todella pieni ja hampaaton - ja täysin haluton tottelemaan minkäänlaisia käskyjä. Niinpä Hikotuksen on kehiteltävä Hampaattomalle aivan oma, mullistava koulutusohjelma. Ja se on yksi viikinkimaailman vaikeimmista tehtävistä, sillä lohikäärmeisiin ei voi koskaan luottaa.


Petronella Grahn: Taikamaailman suuri seikkailu (Pomenia-sarja)

Eräänä keväänä kaikki taikamaailman kauneus kasvaa niin upeaksi, että Pimeydenvelho Käämä ärsyyntyy, uhkaa estää taikapölyn keräämisen ja langettaa ikuisen talven. Pomenia on vaarassa, sillä mitä olisi taikamaailma ilman taikaa!

Hätäännys hiipii Pomenian asukkaiden mieliin, kunnes yks kaks yllättäen ihmisten maailmasta apuun saapuu Teo-poika. Pomeniassa Teo muuttuu peikonpoikaseksi, joka on pieni mutta rohkea ja sinnikäs seikkailija. Juuri tätä Pomenia tarvitsee! Yhdessä Sisu-lohikäärmeen ja muiden pomenialaisten kanssa Teo alkaa suunnitella, kuinka taikamaailma pelastetaan Käämän pimeiltä voimilta.

Taikamaailman suuri seikkailu on huikean trilogian ensimmäinen osa, jossa lukija pääsee Pomenian taikamaailmaan - maailmaan, missä kaikki on mahdollista.


Neil Patrick Harris: Taikajengi

Taikurin taidot omaava Carter päättää paeta luihun enonsa luota. Hän päätyy rauhalliseen Ihmelähteiden pikkukaupunkiin. Hän ei odota saavansa sieltä ystäviä, saatika näkevänsä taikuutta. Mutta silloin kaupunkiin tulee tivoli. Se on nimeltään B. B. Bosson kiertävä tivoli. Tällä tivoliporukalla vaan ei satu olemaan puhtaita jauhoja pussissaan, sillä he ovat päättäneet ryövätä koko kaupungin putipuhtaaksi. Kiertävän tivolin väki ei vain ole osannut ottaa huomioon Carteria ja hänen Taikajengiään. Carter nimittäin on osunut uudessa asuinpaikassaan taikurikauppaan ja ystävystynyt uusien ihmisten kanssa. Kuka mahtaa olla salaperäinen herrasmies Dante Vernon? Onnistuuko Taikajengi pysäyttämään Bosson julkeat aikeet? Ps: Tämän kirjan avulla sinäkin voit oppia tekemään oikeita taikatemppuja ja liittyä taikajengiin. Mutta muista, sen on pysyttävä salaisuutena!


Vuokko Hurme: Värikkäät 1, Tiukun salaisuus

Tiukun perheellä on salaisuus: heillä on ihmeellisiä värivoimia. Värikkäät pystyvät hallitsemaan oman värisiään asioita ja tavaroita, eli käsittelemään ja liikuttamaan niitä tahdon voimalla. Tiukun väri on punainen ja isosisko Merin sininen, pikkuveli Tapio vielä etsii omaa väriään ja harjoittelee kovasti. Kun salaisia taitojaan piilottelevat Värikkäät muuttavat Ruskarinteen taloyhtiöön, jokin on toisin: Tiuku ei aio enää olla ikuinen ulkopuolinen. Hän haluaa mukaan pihan lasten leikkeihin.

Uusiin kavereihin on siis tehtävä vaikutus - hinnalla millä hyvänsä. Kaiken lisäksi Tiukun pään sekoittaa lumoava mutta ärhäkkä tyttö nimeltä Liia. Ja mitä on outo harmaus, joka uhkaa, ei vain Värikkäitä, vaan ihan kaikkia?


Mikki Lish: Taikuuden talo


Hedy ja Spencer lähetetään jouluksi isoisänsä hoiviin taloon, joka on pullollaan taikaesineitä, joihin ei missään nimessä saa koskea. Pölyisiin kehyksiin alkaa ilmestyä viestejä, jotka johdattavat lapset kadonneen isoäitinsä jäljille. Mitä heidän taikuri-isoisänsä salailee? Apunaan täytetty (puhuva) hirvenpää ja (myöskin puhuva) karhuntalja ja vastassaan kiukkuiset kivipatsaat ja ruumiistaan irtaantunut henki Hedy ja Spencer lähtevät selvittämään totuutta.

"Hedy kumartui katsomaan kuvaa lähempää taskulampun valossa. Valokuva oli paksun pölyn peitossa, mutta Hedy erotti Johnin, Rosen ja pienen lapsen, jota Hedy arveli äidikseen. He puhalsivat syntymäpäiväkakkukynttilöitä juhlahatut päässä. Hänen tuijottaessaan valokuvaa näkymätön sormi kirjoitti pölyyn sanat: ETSI MINUT."


Kathryn Littlewood: Lumoleipomo

Vinksanvaaran idyllisessä pikkukaupungissa asuva Lumolan perhe pyörittää omaa leipomoa. Äidin ja isän hyppysissä leivonnaiset saavat ripauksen taikuutta - ja elämä kaupungissa on taas hyvin. Lumoloiden viisauden lähde on tarkoin varjeltu salaisuus: suvun reseptikirja. Kun vanhemmat hälytetään kiirekeikalle, leipomosta jäävät huolehtimaan 11-vuotias Rosmariini Lumola ja hänen sisaruksensa, komea isoveli Timjami, taapero Persilja sekä ärsyttävä pikkuveli Meirami. Äidin ja isän lähdettyä pihaan kurvaa moottoripyörällään Laila-täti, jonka pussissa ei ikävä kyllä ole aivan puhtaita jauhoja.


Thomas Taylor: Malamanteri

Malamanteri aloittaa trilogian, tarina-aarrearkun, jossa salaisuudet ja legendat huuhtoutuvat unohtumattoman merenrantakylän rannoille. Siellä monet vannovat nähneensä mystisen kiehtovan merihirviö malamanterin...

Herbert Lemon on Hotelli Nautiluksen löytötavarapisteen hoitaja. Aina ei ole helppoa palauttaa hukattuja tavaroita oikeille omistajille ja erityisen vaikeaa se on silloin, kun kadonnut on ihminen. Kun Violet Parma ilmestyy etsimään hotellista kaksitoista vuotta aiemmin kadonneita vanhempiaan, lapset lähtevät kiehtovalle arvoitusten polulle, joka ei väistä merihirviö malamanteria. Mikä on tämä tarujen olento, joka vetää puoleensa ihmisiä ja joka voi toteuttaa toiveita? Ja mikä on silloin vaihtokaupan hinta?


Johanna Elomaa: Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit

Ystävyydessä ja herkkyydessä on suurta voimaa. Ihana satu erilaisuuden kohtaamisesta.

Eräänä aamuna keltaiset kauhukaivajat valtaavat Oliver Orangin kotimetsän. Paetessaan turvaan nuori ja arka Oliver kadottaa äitinsä, mutta löytää yllättävän ystävän: taukoamatta puhuvan Milla-Maria Makakiapinan. Yhdessä he päättävät etsiä Paratiisimetsän, jossa kauhukaivajat eivät uhkaa ja kaikki eläimet voivat elää sovussa. Mutta matkalla saattaa kohdata monia vaaroja - vaikka apinoita syövän pytonin... Suloisen hauska, hurmaavasti kuvitettu tarina auttaa näkemään jokaisen otuksen ja lapsen erityiset taidot. Ensimmäinen Hidasta elämää -lastenkirja.


Tiina Nygård: Hulivili ja oikkuileva ilmasto

Hulivilistä villasukkien tulee olla mahdollisimman värikkäät ja eripariset, koska muuten elämä olisi tylsää. Tylsyyden välttämiseksi hän kylvää porkkanansiemenetkin sydämen muotoon! Kylvön jälkeen seuraa kuitenkin kummia: ensin päivät ovat monta viikkoa kuumia ja kuivia, sitten tulee niin kova rankkasade, että hennot kasvinalut painuvat maahan veden voimasta. Onneksi paikalle saapuu Irmeli-etana selittämään, mistä kaikki johtuu ja miten Hulivili voisi itse vaikuttaa asioihin. Pienilläkin arjen valinnoilla kun voi olla suuri merkitys.


Grethe Rottböll: Luontopartio pelastaa eläimiä

Hei sinä siellä! Tykkäätkö luonnosta ja eläimistä? Onni ja Leena tykkäävät myös. He perustavat oman kerhon: Luontopartion. Luonto ja eläimet tarvitsevat apua, ja tehtävää on paljon. Onni ja Leena nikkaroivat lepakkopönttöjä, suojelevat perhosen toukkien nokkospuskakodin, pelastavat sammakot pyörätieltä ja rakentavat asuntoja mehiläisille. Ryhdy sinäkin luonnon apulaiseksi! Kirjassa on paljon vinkkejä, joiden avulla voit itsekin suojella lähiluontoasi.


Armi Toivola: Peikkomainen kesäseikkailu

Jasu on hiukan erilainen poika. Häntä sanotaan kehitysvammaiseksi. Mutta muuten hän on ihan tavallinen. Jasua kiinnostaa erityisesti luonto ja eläimet. Kesällä Jasu eksyy kesämökin lähimetsään ja kokee aikamoisen seikkailun!


Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

Eräänä päivänä Olga kohtaa otuksen, joka näyttää paisuneen hamsterin ja perunan risteytykseltä. Oliolla on terävät kulmahampaat ja se haisee oudolta. Se ei tykkää, jos sen päähän vetää sukan. Se äännähtää vain sanan "njää", ja siitä se saa kutsumanimensä. Olga on onnensa kukkuloilla, sillä hän rakastaa eläimiä - koska ne kaikki ovat supersöpöjä - ja nyt hän saa nimetä uuden lajin itse. Njään tieteelliseksi nimeksi tulee tietenkin Olgamus naurettavilius. Sarjakuvaromaani lapsieläintieteilijä Olgasta, jonka tarkkanäköiset havainnot ympäristöstään kirvoittavat naurun takuuvarmasti myös aikuislukijoissaan.


Ace Landers: Urhea R2-D2 (Lego Star Wars -sarja)

R2-D2 on nokkela astromekaanikkodroidi. Tässä kirjassa droidisankari seikkailee ystävänsä C-3PO:n kanssa kolmessa jännittävässä ja hauskassa tarinassa. Kirjan loppuun on koottu kätevä LEGO Star Wars -sanasto keskeisistä hahmoista ja asioista.


R. L. Stine: Armoton aikamatka

Uudenlainen Goosebumps-kirja: olet itse tämän kirjan päähenkilö! Pikkuveljesi Denny karkaa omille teilleen valtavassa Luonnonhistorian museossa. Etsit häntä, mutta törmäätkin omalaatuisen tohtorin laboratorioon. Hän pyytää sinua testaamaan aikakonetta, mutta silloin Denny juoksee koneeseen –ja katoaa! Sinun pitää löytää hänet,– mutta mistä? Valitse itse seikkailusi yli 20 erilaisesta karmivasta lopusta. Mutta muista, sinulla on vain kaksi tuntia aikaa löytää veljesi!