Helppolukuiset
3. luokka
Voit lukea listalla olevilta kirjailijoilta myös jonkin toisen kirjan.


Jenny Alm Dahlgren: Hilman hamsterit (Lemmikkijengi-sarja)
Kun Hilman vanhemmat erosivat, Hilman kaksi hamsteriakin muuttivat eri koteihin. Näin Hilmalla on aina seuraa hamsterista, mutta kaipaavatko karvapallot toisiaan? Eräänä iltapäivänä isän luona Kurre-kissa hipsii kotiin jotain mukanaan...
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Bengt Birck: Jojo: pienen koiran suuret seikkailut (sarja)
Jojo, pieni koiranpentu, haluaa isona lammaskoiraksi. Jojo on hyvin vilkas ja seikkailunhaluinen. Onneksi maatilalla sattuu ja tapahtuu, ja sillä on paljon ystäviä: kana, kissa ja possu. Niiden kanssa Yoyo joutuu seikkailuun jos toiseen. Kirja sisältää 12 kertomusta ja ihastuttavan nelivärikuvituksen.
Kuva: Aurinko Kustannus


Marlene Jablonski: Kissatarinoita
Prinsessa Nooralla on kissanpäivät: kolme ritaria suojelee häntä yötä päivää. Mutta sitten ilmestyy sellainen peto, että ainoa, joka voi pelastaa Nooran, on hänen oma Albert-kissansa. Kissasisaruksilla Tiituksella ja Tinkalla on jännät paikat, sillä Tiituksen lankakerä on pihistetty! Kirjassa on näiden kahden kertomuksen lisäksi viisi muuta lyhyttä tarinaa.
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Helena Waris: Pässit pullakahveilla (Olafin pentupäiväkirjat)
Koiranpentu Olafin silmin maatilan elämä on täynnä ihmeitä. Joka ikinen päivä sattuu ja tapahtuu jotakin jännittävää. Monien eri eläinten lisäksi tilalla asuvat myös poika ja tyttö sekä emäntä ja isäntä, joiden touhut toisinaan ihmetyttävät Olafia. Eiväthän ihmiset pärjäisi ilman hänen apuaan! Nytkin pässit ovat karanneet ja Olafin taitoja tarvitaan. Mutta mikä ihme on laamanvartija - sellaiseksikin Olafia kutsutaan? Ehkä kissa Aragorn voisi tarkistaa internetistä?
Kuva: Otava


Henriette Wich: Hevoskuiskaajan salaisuus
Milla ei ole ollut
tekemisissä hevosten kanssa, kunnes tutustuu upeaan tammaan nimeltä
Keiju. Hevonen vaikuttaa kuitenkin levottomalta ja sairaalta, eikä
kukaan tiedä, mikä sitä vaivaa. Milla tarkkailee Keijua ja pääsee uljaan
tamman salaisuudesta selville. Sitten hän tekeekin kaikkensa
auttaakseen sitä...
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Annika Eräpuro: Sanni ja salaperäiset jäljet
Sannin paras kaveri
Veera muuttaa kesäloman alkajaisiksi toiseen kaupunkiin. Mitä ihmeen
tekemistä Sanni nyt keksisi koko kesäksi? Isä löytää autotallia
siivotessaan vanhat kiikarinsa. Hän kertoo Sannille nuoruuden
lintuharrastuksestaan, ja Sannikin päättää ryhtyä bongariksi. Pian
västäräkit, silkkiuikut ja meriharakat ovat Sannille tuttuja, mutta
sitten pihaan ilmestyy valtavia räpylänjälkiä, joiden alkuperää kukaan
ei tiedä. Eihän Suomessa edes ole niin suuria lintuja! Mitä ihmettä
pihassa oikein tapahtuu?
Kuva: Karisto


Merja Jalo: Olivia ja Onnentähti (Onnenkepparit-sarja)
Olivian paras
ystävä käy joka viikko talleilla ratsastamassa ihanilla poneilla, mutta
Olivia on allerginen, ja joutuu ihailemaan ystävänsä harrastusta kaukaa.
Eräänä kesäloman päivänä hän löytää Onnentähden, maailman suloisimman
keppihevosen. Pian koko Olivian kaveriporukka on keppariharrastuksen
lumoissa: pihaan perustetaan keppihevosille oma talli ja kisojakin
pidetään. Olivia on viimeinkin oikea hevostyttö!
Kuva: WSOY


Tuula Kallioniemi: Pöllitty pallo (FC Wannaplay -sarja)
Salaman luokalle Rupulan lähiöön tulee uusi oppilas Eetu. Poika puhuu palturia kuin Pinokkio. Hän puhuu helposti myös muut ympäri: pian Rupulan hiekkakentällä treenaa futisjoukkue FC Wannaplay. Salaman ihmeeksi Eetu kelpuuttaa siihen poikia muiltakin luokilta, myös likkoja, Janitan ja Aliman. Ei haittaa, vaikkei kellään ole varaa nappiksiin. Mutta miksi ihmeessä Eetu tahtoo haastaa Hippolan lähiön joukkueen matsiin? Hippola on ollut jo vuosia Rupulan perivihollinen. Sen joukkueella on nurmikenttä ja nappikset. Mutta Eetu vain uhoaa: "Vapise Hippola, täältä tullaan!"
Kuva: Otava


Mika Wickström: Totti ja saksipotku
Totti pelaa Toukolan Teräksessä eikä mikään ole hänestä hauskempaa kuin jalkapallo. Totti on mestari pomputtelemaan palloa, mutta nyt hän haluaa oppia huiman tempun nimeltä saksipotku. Salaisesta hankkeesta saa tietää vain pallokoira Kaapo. Seuraavassa pelissä Totti aikoo hämmästyttää kaikki taidoillaan...
Kuva: WSOY


Markus Ikola: Presidentti Pentti
Pentti valitaan
ihan vahingossa ämpärijonosta presidentiksi, sillä edellinen lähtee
maalivahdiksi NHL:ään. Pentti muuttaa vaimonsa kanssa presidentilliseen
kaksioon Kuopion keskustassa ja alkaa perehtyä uuteen hommaansa. Yksi
tärkeimmistä presidentin tehtävistä tuntuu olevan valtiovierailujen
tekeminen. Naapurimaiden hallitsijoilla vain tuntuu olevan aika lailla
kiireitä juuri nyt. Mitä ihmeen tekemistä Pentti sitten keksii?
Kuva: Karisto


Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset jälkien etsijät (sarja)
Pikkis ja Tötterö ovat saaneet hauskan läksyn. Heidän pitää tutkia erilaisia jälkiä luonnossa. Niinpä he lähtevät metsään tutkailemaan ja seuraamaan lumeen jääneitä jälkiä. Kuusen juurella he näkevät valtavan ison jäljen, isomman kuin suden, karhun tai norsun jälki. "Lumimies!" Pikkis kuiskaa käheästi. Tapaavatko Pikkis ja Tötterö metsässä lumimiehen?
Kuva: Otava


Tuula Kallioniemi: Pipo puussa
Ernesti muuttuu
koulumatkalla tilheksi. Onko elämä tilhenä hauskempaa? Ylli Alamäki
haluaisi olla mieluummin hyönteistutkija kuin metelöivien
kolmasluokkalaisten opettaja - kunnes steppikengät astuvat kuvaan. Viklo
väittää, että hänen isänsä on kuningas. Ei sitä kukaan usko, eihän
Viklon isää ole nähty mailla halmeilla. Mutta kerran koulun portilla
odottaa kruunupäinen mies viitta harteillaan. Moni asia
näyttäytyy uudessa valossa, kun arki vääntyy tarinoissa kummasti
mutkalle. Yksitoista lyhyttä kertomusta kujeilevine kuvineen vetävät
suun hymyyn.
Kuva: Otava


Malachy Doyle: Kummitusliiga
Samppa ja isoisä törmäävät iltakävelyllä tylsistyneeseen kummitusjoukkoon. Kaarle Kaamea, Aave-Aatu ja kumppanit jännittävät liikaa taivaan porteille menoa, joten he piileskelevät vanhassa ladossa ilman mitään tekemistä. Samppa haluaa auttaa ja alkaa valmentaa uusia ystäviään kummitusliigan futispeleihin.
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Karyn Gorman: Pelottoman Tonin hirviöapu
Mäkisen Toni ei pelkää mitään, ei etenkään hirviöitä - itse asiassa hän haluaa auttaa niitä! Niinpä hän lyöttäytyy yksiin ystävällisen Velli-nimisen hirviön kanssa ja perustaa hirviöiden työnvälitystoimiston.
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Mauri Kunnas: Aavemaiset tarinat
Pelko pois! Mauri Kunnas marssittaa lukijan eteen hassuja ja herttaisia kummituksia, vampyyrejä, hirviöitä, mörköjä ja luurankoja. Kolmen kirjan tuhti yhteisnide sisältää aiemmin julkaistut kirjat Hui kauhistus!, Vampyyrivaarin tarinoita ja Majatalon väki ja kaappikellon kummitus. Voit halutessasi lukea vain yhden näistä kirjoista.
Kuva: Otava


Anna Holmström Degerman: Doris ja koiranvirka
Doris-mopsi nauttii elämästään oman pikku tätinsä kanssa. Mutta kun se viedään koirien päivähoitolaan, mopsiraukan mielenrauha on pian mennyttä. Muut koirat vaikuttavat perin päteviltä, ja kaikilla on jokin valtavan tärkeä tehtävä tai virka, paitsi Doriksella. Vihikoira nuuskii tärkeilevänä jälkiä, vetokoira ohjailee toisia vasemmalle ja oikealle. "Seis lain nimessä!" haukahtaa komenteleva poliisikoira. Sirkuskoira se vasta koppava onkin! Onko Doriksella jokin tehtävä?
Kuva: Tammi


Jaana Levola: Heppapoika (Selkokirja)
Siri ja Jiri ovat
yhdeksänvuotiaat kaksoset. Siri lähtee kaverinsa kanssa ponileirille,
mutta Jirin mielestä ratsastus on likkojen touhua, hän hieman pelkääkin
hevosia. Lopulta Jiri innostuu hevosista, mutta koulussa toiset pojat
alkavat kiusata häntä.
Kuva: Avain


Majka Nurminen: Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä
Mimi-tyttö ja Kuku-leijona asuvat Sateenkaarimaassa, joka on täynnä
värikkäitä puutarhoja, ihmekukkia, hauskoja asukkaita ja taloja, jotka
muuttavat muotoaan. Eräänä aamuna pihalta löytyy suuri linnunmuna.
Munasta kuoriutuu poikanen, jolla on siivet, mutta... Mikä se oikein on?
Kuva: Capuchina Kustannus


Kay Woodward: Ritari Arkajalka
Viljami on
tavallinen poika siihen asti, kunnes hän täyttää kaksikymmentäyksi.
Silloin hänet lyödään ritariksi. Mutta miten arasta Viljamista kasvaisi
rohkea? Oikeasti hän haluaisi vain saada muut nauramaan!
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Tiina Eskola: Ratkaise kähvellettyjen nappisten salaisuus
Pynnönen ja Lelli
valmentavat Summanmutikkaan harjoitusleirille saapunutta
jalkapallojoukkuetta. Hauska tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi,
kun maalivahti pelkää palloa, hyökkääjät juoksevat perhosten perässä ja
puolustajat potkivat useammin toisiaan kuin palloa... Kirjan sisältämät tehtävät toimivat johtolankoina, kun ratkaiset kaksi kiehtovan jännittävää salapoliisitarinaa.
Kuva: Sanoma


Claire Freedman: Komisario Ankka ja kauhea kakkuvarkaus
Kaakkulaa kiusaa rikosaalto rankka, jota tutkii komisario Anki Ankka.
Makealle perso varas saa koko Kaakkulan kaupungin sekaisin. Onneksi
tapausta ryhtyy tutkimaan komisario Ankka apunaan poliisilaitoksen
nokkelin konstaapeli, Hillevi Heli.
Osaatko sinäkin lukea kirjan vihjeitä ja jäljittää kakkurosvon,
ennen kuin kaikki ihanat leivonnaiset ovat kadonneet kaupungista?
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Karyn Gorman: Mestarietsivä Karoliina
Karoliina ei ole
mikään tavallinen tyttö. Hän on nokkela mestarietsivä, joka rakastaa
arvoitusten ratkomista. Onnistuuko hän selvittämään, minne kuppikakut
ovat kadonneet? Entä löytääkö hän varastetun villakoiran ennen
lemmikkieläinnäyttelyä?
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Jens Lapidus: Museokeikka (Tillilän liiga -sarja)
Jonathanin pitäisi olla enemmän ulkona, mutta eihän siellä ole mitään tekemistä. Kotona on kiva rakennella erilaisia keksintöjä, eikä hänellä ole kavereitakaan, kunnes samaan taloon muuttaa Zasha. Sitten onkin jo pystyssä Tillilän liiga - joukko pikkugangstereita hyvällä asialla. Liigan ensimmäinen keikka suuntautuu taidemuseoon, jossa hiippailee hämäräperäisiä tyyppejä. Onnistuuko Tillilän liiga estämään vorojen keljut aikeet?
Kuva: Karisto


Martin Widmark: Linnan arvoitus (Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja)
Kreivi Eerik on kutsunut vallilalaiset linnaansa arvokkaaseen suklaanmaistelutilaisuuteen. Kreivi hurmaa seurueen ylellisellä tunnelmalla ja herkullisilla suklaakonvehdeilla, ja yrmeä hovimestari seuraa tapahtumia silmä kovana. Kreivi vakuuttaa, että samanlainen luksuselämä odottaa heitä kaikkia, kunhan he vain sijoittavat tuntuvan määrän rahaa hänen uuteen suklaaviljelmäänsä Jamaikalla. Lasse ja Maija alkavat haistaa palaneen käryä. Mistä mahtaa olla kyse?
Kuva: Tammi


Penny Dolan: Kissapatsaan arvoitus
Jami ja Ronja
käyvät usein museossa ihastelemassa Egypti-gallerian aarteita. He
sattuvat olemaan paikalla myös sinä päivänä, kun ylväs egyptiläinen
kissapatsas katoaa. Pystyvätkö sisarukset selvittämään salaperäisen
kissapatsaan arvoituksen?
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Timo Parvela: Taro maan ytimessä (sarja)
"Onko maapallo pelkkä typerä hiekkapallo?" Taro pohtii kaivaessaan kuoppaa. Karhu ei vastaa. Se mököttää, koska sekin haluaisi kaivaa. Yhtäkkiä lapio osuu johonkin kivikovaan. Silloin tarvitaan konetta ja koneen rakentamisessa karhunkin apua. Hiekan ja saven jälkeen vastaan tulee tyhjää avaruutta - ja lopulta jotain aivan muuta. Eikä maapallon perustuksia järsivää jättiläistoukkaa lepytetäkään ihan millä tahansa: siihen tarvitaan maailmanpelastuskeksejä.
Kuva: WSOY


Henriette Wich: Suuri ninjakoe
Toru haluaa palavasti ninjasoturiksi, mutta reputtaa kokeen. Sitten hänen opettajansa joutuu vaaraan. Pystyykö Toru pelastamaan mestarinsa ja todistamaan, että hänen sisällään asuu kuin asuukin oikea ninja?
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Johan Unenge: Bestikset Johanna ja Ulla
Johannan mielestä Ulla on ihan älyttömän tyhmä. Eräänä päivänä he ovatkin samaa mieltä jostain asiasta. Voisiko heistä tulla bestiksiä? Ystävystymisen lisäksi vauhdikkaassa tarinassa paetaan Mätämuna-Kallea ja tanssitaan bensa-aseman valvontakameroiden edessä.
Kuva: WSOY


Gillian Shields: Kirjasto-Kaisa
Oli sitten kesä tai talvi, aamu tai ilta, Kaisalla on aina nenä kiinni kirjassa. Hän ahmii tarinoita ja seikkailuja, mutta vain sellaisia, jotka tapahtuvat kirjojen sivuilla. Eräänä päivänä Kaisa tapaa rämäpäisen Maisan, joka inhoaa lukemista mutta rakastaa puissa kiipeilyä ja uusien paikkojen tutkimista. Voivatko kaksi niin erilaista tyttöä ystävystyä keskenään?
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Magnus Ljunggren: Hirmuinen lohikäärme (Ritarikoulu-sarja)
Elias, Karoliina ja Urho käyvät ritarikoulua. Miekkailuoppitunti keskeytyy, kun linnaa lähestyy lohikäärme. Koululaiset eivät saisi lähteä mukaan lohikäärmejahtiin, mutta linnassa odottaminen on tosi tylsää...
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Pasi Pitkänen: Hirviöturnajaiset
Eren on päättänyt
ottaa vastaan prinsessa Rolan haasteen ja osallistua Kuohukosken
Hirviöturnajaisiin. Prinsessa Rolan hirviönmunasta kuoriutuu mahtava
Myrskyetana. Mutta mitä kuoriutuu Erenin munasta? Se ei näytä lainkaan
hirviöltä, vaan enemmänkin pikku pingviiniltä. Pystyykö Eren
kouluttamaan siitä itselleen turnajaisratsun ja voittamaan prinsessa
Rolan Myrskyetanan?
Kuva: Tammi


Maria Kuutti: Mennään jo pilkille
Ilmari on innokas kalastaja. Hän haluaisi päästä pilkille, mutta järven jäälle ei saa mennä ilman aikuista. Isä lupaa tulla kalakaveriksi - tosin sitä ennen hänen pitää tehdä vaikka mitä. Päästäänkö pilkille ikinä?
Kuva: Kvaliti


Alexander McCall Smith: Akimbo ja norsut
Afrikkalainen Akimbo-poika asuu luonnonpuiston vieressä ja tietää kaiken eläimistä ja niiden tavoista. Akimbo ei kestä ajatella, mitä norsuille tapahtuu salametsästäjien kynsissä. Koska aikuiset eivät saa salametsästäjiä pysäytettyä, Akimbon on tehtävä se itse! Luvassa on vaaroja ja jännitystä Afrikan maisemissa.
Kuva: Otava


Christel Rönns: Pinko ja salaperäinen siemen
Eräänä kevätpäivänä
Pinko päättää istuttaa siemenen. Siitä kasvaisi porkkana. Pinkon touhut
eivät jää muilta metsän eläimiltä huomaamatta. Ne suhtautuvat asiaan
kukin luonteensa mukaan: yrittävät auttaa, pidättelevät henkeä ja
tuijottavat jännittyneinä multakasaa tai epäilevät syvästi, että pieni
murunen koskaan muuttuisi porkkanaksi. Koko metsäjengin kärsivällisyys
on koetuksella. Palkitaanko odotus lopulta?
Kuva: Lasten Keskus


Jonathan Emmett; Keisarin uudet kloonit
Ronista on kurjaa
olla koko galaksin keisari. Hänellä on niin paljon keisarillisia
velvollisuuksia, että hän ei ehdi pelata lempipeliään kiitopalloa. Kunpa
joku voisi hoitaa velvollisuudet hänen puolestaan...
Kuva: Kustannus-Mäkelä


Kevin Shinick: Chewie pelastaa porgit
Chewbacca on matkustanut ystävänsä kanssa salaperäiselle planeetalle etsimään maineikasta jediritaria, mutta saakin vastaansa porgit, saaren kujeilevat pikku kiusanhenget. Luvassa on monta hupaisaa käännettä ennen kuin selviää, löytävätkö pörröiset porgit ja mörisevä wookiee yhteisen sävelen.
Kuva: Sanoma Media Finland


Sheryl Webster: Avaruusritarit ja jäälohikäärmeet
Pyöreän planeetan avaruusritarit ovat lopen kyllästyneitä jäälohikäärmeiden jatkuvaan kiusantekoon. Onneksi ritari Artturi Rohkea tutustuu jäälohikäärmeen poikaseen ja keksii ongelmaan ratkaisun!
Kuva: Kustannus-Mäkelä