Sarjakuvat

6. luokka

Voit lukea listalla olevilta kirjailijoilta myös jonkin toisen kirjan.


BeKa: Sydänten salaisuudet (Love College -sarja)

Teini-ikäiset tytöt Linon ja Garance pohtivat kaiken aikaa rakkauteen ja seurusteluun liittyviä kysymyksiä. Kaverukset päättävät teettää aiheesta kyselyn koulunsa vanhemmille opiskelijoille -- ja vastaukset ovat heille täysi yllätys. Tutkimuksen aikana selviää, että he ovat salanneet tärkeitä sydämenasioita toisiltaan.

Kuva: Story House Egmont


Charles Dixon: Hobitti, eli, Sinne ja takaisin. I osa

Hobitti on tarina Bilbo Reppulista, sopuisasta ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jonka rauhallinen elämä mutkistuu, kun hän joutuu mukaan velho Gandalfin ja kolmentoista kääpiön matkalle vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin varastamaa aarretta. Komea sarjakuva noudattaa huolellisesti Tolkienin alkuperäisteoksen käsikirjoitusta, ja sen teksti on Tolkienin käsialaa Kersti Juvan tuttuna, palkittuna suomennoksena.

Kuva: WSOY


Alessandro Ferrari: Kapinaliitto vastaan imperiumi: sarjakuvaromaani

Imperiumin vauhdikkain sarjakuvaromaani! Sukella suureen avaruusseikkailuun Luke Skywalkerin, Han Solon, prinsessa Leian ja Darth Vaderin kanssa. Koe avaruussaaga uudella tavalla! Koko ensimmäinen Star Wars -trilogia samoissa kansissa: Tähtien sota, Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu.

Kuva: Tammi


Ari Folman: Anne Frankin päiväkirja

Unohtumaton klassikko uudessa muodossa! Anne Frankin päiväkirja on klassikkoteos nuoren tytön elämästä raakojen historiallisten mullistusten keskellä. Alkuteokselle uskollisessa, kauniissa sarjakuvassa salaisten päiväkirjamerkintöjen äärimmäinen henkilökohtaisuus yhdistyy vavahduttavalla ja visuaalisella tavalla juutalaisvainojen julmuuteen.

Kuva: Tammi


Janne Kukkonen: Voro: kolmen kuninkaan aarre (sarja)

Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle ja ottaa vastaan uhkarohkean tehtävän. Epäonnekseen Lilja herättää varkaudellaan vuosisatoja uinuneet, unohdetut voimat. Pian hän on sotkeutunut keskelle muinaista valtataistelua. Onko koko maailman kohtalo loppujen lopuksi pienen voron harteilla?

Kuva: Like


Jason Platt: Koulun talent show (Huippuhäslärit-sarja)

Kuinka paljon koheltamista on liikaa koheltamista? Noel on kavereidensa kesken tunnettu mestarillisista sähellystaidoistaan. Tällä kertaa tilanne menee koulussa sen verran mutkalle, että Noel saa viimeisen tilaisuuden: hänen on osallistuttava talent-kilpailuun. Pahinta on, ettei Noelilla ole mitään erikoiskykyä, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Tehtävä on epätoivoinen: nolaako Noel itsensä täydellisesti?

Kuva: Otava


Tim Probert: Viimeinen liekki (Lightfall-sarja)

Bea elelee suurilla lyhdyillä valaistulla Irpa-planeetalla kasvattiukkinsa, viisaan Possuvelhon kanssa, joka on rohdosmestari ja Ikuisen tulen vartija. Kun ukki katoaa salaperäisesti, Bean on lähdettävä seuraamaan hänen jälkiään. Avukseen tyttö saa Cadin, reipashenkisen galduurin, joka hänkin etsii Possuvelhoa. Mutta ikuinen pimeys uhkaa Irpaa…

Kuva: WSOY


Elli Puukangas: Vartijat (sarja)

Seiya, nuori poika joka on äitinsä puolelta japanilainen, saapuu suomalaisen isänsä kotimaahan - ja tulee heti vedetyksi outojen tapahtumien pyörteeseen. Keitä ovat salaperäiset "vartijat", joiden sukua hän kuulee olevansa? Mitä ovat eriskummalliset otukset, joita hiippailee kylmän ja pohjoisen maan metsissä? ja mikä on Seiyan itsensä osa kamppailussa, jota käydään piilossa tavallisten ihmisten katseilta...?

Kuva: Sangatsu Manga


Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Kun lapsi näkee pahaa unta, aikuisen on otettava koppi ja kerrottava, että kaikki on hyvin. Pienen Ainon arjesta ja kollektiivisesta alitajunnasta ammentavissa unissa Pörrö on kadonnut, korkokenkäiset jättiläispuput ajavat takaa metsässä tai isi on muuttunut pelkäksi mustaksi ääriviivaksi, joka ei muutenkaan näytä isiltä. Kaikkein pelottavimmatkin asiat voi vangita paperille. Ja vaikka uni onkin välillä niin paha, ettei sitä saa laittaa EDES kirjaan, ainakin helpottaa, kun niistä saa kertoa aikuiselle!

Kuva: WSOY


Jenni Varila: Hullu koiramuija (sarja)

Mitä kaikkea koiran omistamiseen liittyy? Hullu Koiramuija tarjoaa aiheeseen vilauksen yhden koirahullun naisen silmin. Lennokas ja humoristinen teos kulkee syvällä pentukuplassa ja yhdistelee koiran kanssa elämiseen liittyviä faktoja ja myyttejä. Koiramuija ei etsi täydellisyyttä, vaan omaa tapaansa nauttia ja selvitä koira-arjesta. Yllätykset eivät ole vain ulkoilun haasteissa, siivousrumbassa tai tuhotuissa tavaroissa – suurin yllätys on se syvä kiintymys koiraan, jonka pieni pentu tuo omistajiensa elämään.

Kuva: Story House Egmont